Ajokauden alku ja kevät kääntyy vääjäämättä aidoksi kesäkaudeksi ja tässä taas ajankohtaisia asioita niin Lavangosta kuin Hansikselta.

Talkoot 

Kesän isoja kisoja mentäessä paikat vaativat ehostamista. Talkooiltoja Lavangossa ovat Torstai 2.6 klo 16.00 alkaen ja Torstai 9.6 klo 16 alkaen. 

Jos meitä on paikalla 50 tuhannesta jäsenestä niin hommat hoituisi mukavasti – tulethan sinäkin mukaan. Luomme talkookutsun myös facebookiin johon toivomme ilmoittautumisia tarjoiluita varten. Ja talkoissa on aina sopivia hommia myös junioreille.

Ratamaksut

Lavankoon avataan ratamaksuja varten itsepalvelu piste, joka helpottaa ratamaksujen suorittamista. Huoltoasemilta tuttu kioski tulee kerhotalon tuulikaappiin. Myös kausikorttien leimaus tapahtuu kioskissa. Kausikorttien myyntiä ja kerhotalon muita toimintoja käynnistellään niin pian kuin mahdollista. Jos olet kausaria vailla niin ota yhteyttä – sovitaan hetki kun saat omasi hankittua.

Varikon parannustyöt

Varikon asfaltointi / valmistelevat työt alkaa kesäkuussa – rakennustöiden aikaisia ohjeita ja tilapäisjärjestelyjä aiheutuu jonkin verran – koitetaan joustaa ja sopeutua kun saadaan uusi upea varikko elokuun kisaan.

Hanskallio 

Hanskallion ajoajat muuttuu jälleen kesäksi. Huomiothan, että 15.6-15.8 välisenä aikana ajaminen pitää lopettaa joka päivä kello 18.00. 

Hanskalliolla ajetaan seuraava sarja-mantsa sunnuntaina 5.6 klo 10.00 alkaen – tervetuloa rohkeasti mukaan. 

Hanskalliolla ajetaan pitkän tauon jälkeen myös trialia 12.6 kun lajiryhmä, Tommi Ahvala, Pauli Hänninen ja kumppanit järjestävät RFF-kisan. Kisan aikana enduro-reitistöä suljetaan turvallisuuden vaatimilta osuuksilta. 

Hansiksella on myös uusi Hard-enduro reitistö johon kannattaa käydä tutustumassa sekä uusi taukokontti. Kiitos talkoista sekä aktiivisesta toiminnasta Pekka Jokinen, Esa Koskinen, Chrisu Hedlund & koko Hansiksen rataryhmä.

Sarjat

Keskiviikon Sarja-crosseissa on ollut vähemmän kuskeja kuin aikaisempina vuosina. Kesäkuussa puomi kaatuu 1.6 ja 15.6. Tervetuloa mukaan. Osallistua voivat kaikki ajo-oikeuden lunastaneet VMK JÄSENET 

MM-motocross 27.28.8 

Junnu MM elokuussa on ainutkertainen mahdollisuus olla mukana kun maailman parhaat nuoret kokoontuvat Vantaalle. Toimitsijarekrytointi on nyt auki – ilmoittaudu mukaan niin ratatuomariksi kuin muihin tehtäviin. Tehtäviä ja touhua on varmasti ihan koko perheelle ja samalla näkee kisafiiliksen lähetä osana porukkaa. Tervetuloa kaikki crossikoululaisia ja nuorimpia junnuja myöden rohkeasti mukaan. Mukaan pääset sähköpostitse osoitteessa ville.sulonen@icloud.com tai puhelimella 0400-384430

MX-Liiga 11.-12.6

Seuraava MX-Liiga järjestetään Vantaalla 11.-12.6  yhteistyössä E-SMK:n kanssa. Rata on varattu kisailijoille pe 10.6. VMK:n vastuulla on radan kunnostaminen ja huolto. Ennakkoon paikalle odotetaan noin 400 kuskia. Tervetuloa katsomaan!

Pyörien säilytystilat 

Pyörien säilyttämiseen soveltuvia tiloja vapautuu nyt kerholaisille – jos olet kiinnostunut säilyttämään kalustoa Lavangossa niin ota yhteyttä puheenjohtaja@vantaanmoottorikerho.fi

Edessä avautuu isojen kisojen kesä. Yhteistyö E-SMK:n kanssa viestii siitä suunnasta jota tulevina vuosina tarvitaan – he järjestävät kisan ja VMK tekee sille radan. Kotikisa siis myös VMK kuskeille ja ennenkaikkea tärkeä ”esi-kisa” elokuun suurta viikonloppua ajatellen. 

Nähdään radoilla ja viimeistään talkoissa

Terveisin 

Pasi J

0400-887117  

Kategoriat: Uutiset